keskiviikko 10. huhtikuuta 2024
Ville Venäläinen
Generatiivinen tekoäly: Miten se mullistaa liiketoimintaa ja maailmaa?
Generatiivinen tekoäly on innovaatio, joka on kehittynyt nopeasti ja yllättävästi, tuoden eteemme lähes ihmisenkaltaisesti ajattelevia koneita. Tämä ei ole enää vain teknologiaintoilijoiden kiinnostuksen kohde – se on keskeinen työkalu, jonka ymmärtämisen ja hyödyntämisen tulee olla kaikkien, erityisesti johtajien, agendalla. Organisaatiot, jotka ovat jo integroineet generatiivisen tekoälyn toimintaansa, nauttivat merkittäviä kilpailuetuja. Samalla teknologian laajemmat vaikutukset yhteiskuntaan ovat vasta hahmottumassa.
Halki teollisen yhteiskunnan aikakauden on noussut uusia teknologioita, jotka ovat ohjanneet meitä seuraavaan mullistukseen ja aikakauteen. Tällaisia teknologioita ovat olleet höyrykoneen keksimisen jälkeen esimerkiksi junat ja rautatiet, sähkö, auto- ja petrokemian teollisuus sekä ICT interneteineen. Tämä uuden sukupolven tekoäly on nyt viemässä meitä kohti seuraava mullistusta, mikä todennäköisemmin tulee olemaan mittakaavaltaan vielä suurempi kuin minkä koko teollisen vallankumouksen käynnistänyt höyrykoneen keksiminen sai aikaan.
Generatiivisen tekoälyn sovellukset ovat moninaisia, ulottuen ongelmanratkaisusta, tieteen tekemisestä ja raporttien generoinnista aina taiteen ja viihteen luomiseen. Tekoälyn rooli kasvaa jatkuvasti, ja sen potentiaali on mullistava kaikilla elämänalueilla. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ainoa rajoite sen kyvyille on käytettävissä oleva laskentavoima. Tämä näkyy valtavina investointeina maailmalla, kuten OpenAI:n ja Microsoftin 100 miljardin Stargate -projekti, jonka ainoana tavoitteena on rakentaa tekoälylle oma supertietokone, jolla saavutetaan superälykäs kone.
Erona aikaisempiin teknologioihin on tekoälyn autonomia: se oppii, ymmärtää käsitteellisesti asiayhteyden, tekee päätelmiä ja toimii itsenäisesti, avaten uusia mahdollisuuksia ja haasteita. Teknologia on nyt aidosti tulossa tontille, mikä on aikaisemmin pyhitetty vain ihmisille. Koneet ovat jo nyt varsin kykeneviä ja jatkossa pystyvät yhä enemmän tekemään itsenäisesti erilaisia työtehtäviä ihmisenkaltaisesti.
Erityisen huomionarvoinen kehityssuunta on humanoidirobotit, jotka tuovat tekoälyn fyysiseen maailmaan, luoden uusia mahdollisuuksia ja eettisiä kysymyksiä. Kalifornialainen startup Figure kehittää tällaista robottia, jonka aivot perustuvat OpenAI:n GPT-tekoälyyn. Se kykenee oppimaan itse tekemään asioita, se näkee ja kuulee ihmisenkaltaisesti, sen kanssa voi keskustella luonnollisella kielellä ja ennen kaikkea se osaa liikkua ja toimia ihmisenkaltaisella kehollaan meille suunnitellussa ympäristössä.
Markkinat ovat selvästi tunnistaneet Figuren kaltaisten toimijoiden potentiaalin. Yhtiö keräsi helmikuussa 2024 lähes 700 miljoonan rahoituksen omaan tuotekehitykseensä. Humanoidirobotit ovat jo nyt varsin kyvykkäitä ja tiedämme, että niiden taidot vain jalostuvat ajan myötä. BMW on tehnyt Figuren kanssa strategisen sopimuksen, jonka puitteissa se tulee käyttämään näitä robotteja seuraavan tehtaansa tuotantolinjalla. Ensin korvataan ihmisille vaaralliset tehtävät ja sitten paikataan työvoimapulaa.
On hyvin ilmeistä, että tekoälyn vaikutus talouteen, työmarkkinoihin ja kulttuuriin on merkittävä. Vaikutus on suuri työvoimaan, mutta myös kilpailuastelmiin. Valmistautuminen tähän uuteen aikakauteen vaatii uuden logiikan ymmärrystä, jatkuvaa oppimista ja soveltamista.
Tällaisessa tilanteessa, missä on nähtävissä että muutos tulee olemaan suuri, mutta tieto siitä, millainen muutos tarkalleen tulee olemaan, on otollinen yhteistyölle. Keskustelu, yhteistyö ja jakaminen ovat avainasemassa, kun luomme kestävää ja hyvinvoivaa tulevaisuutta, jossa teknologia palvelee yhteistä menestystä ja hyvinvointia.
Mindhiven palvelut tekoälyn aikakaudella
Mindhive Oy auttaa sinua ymmärtää generatiivisen tekoälyn tuomat haasteet ja mahdollisuudet. Olemme kehittäneet kattavan palvelukokonaisuuden, joka auttaa organisaatioita ja yksilöitä navigoimaan tekoälyn muovaamassa maailmassa.
Räätälöidyt tekoälykoulutukset: Kehitämme ja tarjoamme räätälöityjä koulutusohjelmia, jotka keskittyvät tekoälyn perusteisiin ja sovelluksiin. Koulutuksemme eivät vain johda syvälliseen ymmärrykseen tekoälyn toiminnasta, vaan ne myös soveltavat oppia käytännön esimerkkien ja case-esittelyiden kautta, jotka liittyvät suoraan yrityksenne toimialaan ja arkeen.
Yleiset tekoälykoulutukset: Lisäksi tarjoamme yleisiä koulutuksia, jotka ovat avoimia osallistujille eri organisaatioista. Nämä koulutukset tarjoavat laajan katsauksen tekoälyn nykytilaan ja tulevaisuuden näkymiin, edistäen poikkitieteellistä keskustelua ja yhteistyötä tekoälyn parissa.
IT-strategiasuunnittelu ja tekoälykartoitukset: Autamme organisaatioita ymmärtämään, miten tekoäly voi muuttaa heidän toimintaansa. Palveluumme kuuluu IT-strategian kehittäminen, jossa integroimme tekoälyn osaksi yrityksenne liiketoimintaa, prosesseja ja kulttuuria. Tekoälykartoituksemme auttavat tunnistamaan ne alueet, joilla tekoäly voi tuoda eniten arvoa.
Tekoälykonsultaatiot: Tarjoamme konsultaatiopalveluita, joissa toteutamme konkreettisia tekoälyratkaisuja osaksi yrityksen päivittäisiä prosesseja. Mahdollisia kohteita ovat esimerkiksi myynnin tuki, asiakaspalvelun automatisointi, henkilöstön perehdyttäminen tekoälyyn, tuotetuki ja markkinoinnin automatisointi. Konsultaatiomme tavoitteena on varmistaa, että tekoälyteknologian integrointi on sujuvaa, tehokasta ja tuottaa toivotut tulokset. Tällaisissa konsultaatioissa yleensä hyödynnetään osana palvelumuotoilua, jossa palvelupolkuja mietitään asiakkaan läpi kokonaisuutena eikä vain yksittäisinä teknisinä projekteina.
Mindhiven missiona on varmistaa, että organisaatiot ja niiden työntekijät eivät ainoastaan pysy ajan tasalla tekoälyn kehityksestä, vaan myös hyödyntävät sen tarjoamia mahdollisuuksia täysimääräisesti. Kauttamme saatte tarvittavan tuen ja asiantuntemuksen, jotta voitte kohdata tulevaisuuden luottavaisin mielin.