Aavistus avaa näkymiä tulevaisuuteen
Aavistus on alusta, jolla fasilitoidaan keskusteluja ja edistetään yhteisöllistä oppimista useilla tulevaisuuteen liittyvillä aihealueilla. Palvelussamme käyttäjät voivat oppia muilta osallistumalla keskusteluihin, muuttaa näkemyksiään toisten käyttäjien mielipiteiden perusteella sekä vaikuttaa muiden käyttäjien ymmärrykseen käsiteltävästä aiheesta.
Aavistuksessa yhdistyvät meidän ohjelmistokehityksen asiantuntijuus sekä kumppanimme Metodix Oy:n palo tulevaisuudentutkimuksen saralla ja yhteisöllisen oppimisen edistämisessä.
Yhteisöllisen oppimisen voima
Aavistus ei ole vain keskustelufoorumi; se raivaa tietä kohti yhteisöllistä älykkyyttä ja kasvua. Aavistus tarjoaa mahdollisuuden muokata yhteistä ymmärrystä tulevaisuuteen liittyvistä aiheista; osallistu kiehtoviin keskusteluihin, muuta näkemyksiäsi muiden oivallusten perusteella ja todista yhteisöllisen oppimisen voima käytännössä.
Aavistus - kehityshanke
Kurkistetaan uusiin tulevaisuuksiin
Meillä on alkanut toukokuussa 2024 Aavistuksen kehityshanke, jonka tavoitteena on jatkokehittää alustaa tukemaan entistä paremmin ennakointia ja osallistavaa päätöksentekoa. Hankkeessa tuomme Aavistukseen lisää piirteitä hyödyntäen generatiivista tekoälyä tukemaan fasilittaattorin työtä aina kyselyn luomisesta käyttäjien osallistamiseen ja vastausten analysointiin. Hankkeen aikana toteutamme myös kaksi pilottiprojektia, joista toisessa keskitytään osallistavaan demokratiaan ja toisessa alueellisen elinkeinoelämän tulevaisuuden skenarointiin.
Tavoitteet
Alustan kehittäminen
Hankkeen päätavoitteena on luoda alusta, joka tukee ennakointia ja osallistavaa päätöksentekoa. Alustan palvelut ovat helppokäyttöisiä ja hyödyntävät generatiivista tekoälyä, mahdollistaen asiantuntijatyön skaalautumisen ja laajojen keskustelujen yhteenvedon.
Osallistava demokratia
Pilotoimme yhdessä Mikkelin kaupungin kanssa osallistavaa demokratiaa edistävää prosessia. Tavoitteena on lisätä kuntalaisten, asiantuntijoiden ja virkamiesten välistä dialogia ja parantaa päätöksenteon laatua ja osallistavuutta.
Alueellisen elinkeinoelämän kehittäminen
Aavistusta käytetään myös alueellisen elinkeinoelämän elinvoiman edistämiseen. Toisen pilottiprojektin osallistavassa prosessissa alueen eri toimijat ja asiantuntijat työstävät yhdessä skenaarioita mahdollisista tulevaisuuksista, tukien näin strategista suunnittelua ja varautumista.
Pilottiprojektit
Osallistavan demokratian pilotti Mikkelissä
Tässä pilotissa Mikkelin kaupungin kuntalaiset, asiantuntijat ja virkamiehet osallistuvat dialogiin, jonka tavoitteena on syvemmän yhteisen ymmärryksen ja konsensuksen saavuttaminen päätettävästä asiasta. Prosessissa yhdistetään lähi- ja etäosallistumista, ja sen tuloksia käytetään kehittämään menetelmiä kuntalaisten osallistamiseksi päätöksentekoon.
Alueellisen elinkeinoelämän elinvoiman pilotti
Tässä pilotissa hyödynnetään Delphi-menetelmää, jossa alueen eri toimijat ja asiantuntijat luovat yhdessä skenaarioita tulevaisuudesta. Näitä skenaarioita voidaan käyttää varautumissuunnitelmien laatimiseen, tukien alueen elinvoimaisuutta ja strategista kehitystä.
Ajankohtaiset hankekuulumiset
Tulevaisuusvoima ja Aavistus yhdistävät voimansa
Tule mukaan kickoff-tapahtumaan
Aloitamme yhteistyön Etelä-Savon Yrittäjien Etelä-Savon yritysten tulevaisuusvoima-hankkeen kanssa järjestämällä inspiroivan kickoff-tapahtuman, jossa tulevaisuuden visiointi ja konkreettiset kehitystyökalut kohtaavat.
11.12.2024 klo 14-15.30
Teams
Ohjelmassa:
Näkökulmia tulevaisuuden ennakointiin ja liiketoiminnan kehittämiseen.
Käytännön esimerkkejä Aavistus-työkalun hyödyntämisestä.
Mahdollisuus osallistua keskusteluun ja verkostoitua muiden yrittäjien kanssa.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen:
Lisätietoa