Photo by Neom on Unsplash

Liian iso asia ajatel­tavaksi: Teko­älyn vallan­kumous ja sen vaiku­tukset yhteis­kuntaamme

maanantai 22. heinäkuuta 2024

Ville Venäläinen

Long read

Liian iso asia ajatel­tavaksi: Teko­älyn vallan­kumous ja sen vaiku­tukset yhteis­kuntaamme

Teknologian kehityksen suuremmat virrat ovat helposti sen verran kaukana meidän arkikokemuksesta, että niihin on monen vaikea tarttua. Se voi tuntua kiusalliselta ja jopa ahdistavalta. Tai sitten emme vain osaa nähdä seuraavia askeleita mitä tästä todennäköisesti seuraa. Teknologian kehitys on ikään kuin liian suuri asia ymmärrettäväksi sen tapahtuessa. Tämä on totta myös nyt, orastavalla tekoälyn aikakaudella, aivan kuten se oli totta internetin alkuaikoina. Olemme keskellä muutosta, jonka laajuutta ja syvyyttä on vaikea käsittää. Silti meidän on yritettävä, sillä tämä muutos tulee määrittämään tulevaisuutemme tavalla, jota emme ole ennen nähneet.

Internetin vallankumous - Opetuksia menneisyydestä


Nuorena miehenä osallistuin Internetix-projektiin, jonka tavoitteena oli kehittää verkko-oppimista. 1990-luvun puolivälissä ajatus verkossa tapahtuvasta oppimisesta oli monille käsittämätön. Rahoittajat pitivät ideaa hulluna, eivätkä useimmat ihmiset voineet kuvitella, kuka ikinä käyttäisi tällaista teknologiaa. 


"Miksi kukaan haluaisi opiskella tietokoneen välityksellä?" oli yleinen kysymys. Aito oppiminen tapahtui luokkahuoneessa opettajavetoisesti, ja ainoa aito kohtaaminen tapahtui kasvotusten. Kova pelko oli myös siitä miten verkossa “kuitenkin vain huijataan”. Hieman hilpeyttä tuossa ajassa herätti se, miten pidempään olemassa olleet teknologiat voitiin silti hyväksyä, vaikka niihin oltaisiin hyvin voitu kohdistaa samanlaisia epäilyjä. Esimerkiksi puhelimessa silti puhuttiin sujuvasti eikä kukaan kyseenalaistanut puhelimessa tapahtuvan kohtaamisen aitoutta. Puhelimeen oli jo totuttu ja moni sen kanssa kasvanut. Se oli jo normaalia ympäristöämme ja ilmaisukykyä, mitä internet ei ollut.


Nyt, lähes kolme vuosikymmentä myöhemmin, internet on läpäissyt koko yhteiskunnan ja on luonnollinen osa arkeamme. Verkko-oppiminen on arkipäivää niin kouluissa, yliopistoissa kuin yrityksissäkin. Se, mikä kerran tuntui mahdottomalta, on nyt itsestäänselvyys. Myös asenteista aitoon kohtaamisen kertoo se, että nuoret löytävät pääasiassa parinsa tänä päivänä netistä. Tämä muutos ei tapahtunut yhdessä yössä, vaan vähitellen, kun teknologia kehittyi ja ihmiset alkoivat nähdä sen tuomat mahdollisuudet.


Uusi teknologia ei kuitenkaan kypsynyt itsestään. Aikaiset omaksujat poimivat tuon ajan hedelmät. Googlen, Metan ja vaikka Spotifyn kaltaiset yritykset valtasivat markkinan, kun he tunnistivat ajassa nousevan uuden logiikan ja rakensivat oman menestyksensä sen päälle. Uusi teknologia toi mukanaan uudet toimintamallit sekä uuden vallanjaon. Samantyyppinen kehitys on nyt käynnissä seuraavan nousevan teknologian puolesta. Osa on jo vahvasti mukana, ja osa nukkuu tai jopa kieltää koko asian olemassaolon.


Tekoälyn nousu - Olemme jälleen käännekohdassa


Elämme nyt samankaltaista murrosvaihetta tekoälyn saralla. OpenAI:n käynnistämä tekoälymurros on tuonut mukanaan teknologioita, jotka vielä muutama vuosi sitten olisivat tuntuneet science fictionilta. Generatiivinen tekoäly kykenee tuottamaan tekstiä, koodia, kuvia, ääntä ja videoita, joiden käytettävyys hämmästyttää asiantuntijoitakin. Eikä kyseessä enää ole pelkkä sisällön generointi, vaan taustalla on ihmisenkaltaista käsiteltävän asian ymmärtämistä, harkintaa ja ajattelua. 


Juuri tuo koneen uusi kyky ihmisenkaltaiseen tapaan ajatella, oppia ja toimia on se käänteen tekevä juttu, josta tämä seuraava murros on syntymässä. Tämä kehitys on todennäköisesti johtamassa teknologiaan, joka ennen pitkää pystyy vähintään kaikkeen siihen mihin me ihmisetkin pystymme. Se taas johtaa väistämättä siihen, että koko yhteiskunta tulee muuttumaan merkittävällä tavalla vähintään samaan tapaan kuin tapahtui teollisessa vallankumouksessa. Valtarakenteet, työ ja sen merkitys, yhteiskuntarakenne ja koko yhteiskunnan järki voivat muuttua joksikin toiseksi mitä emme vielä tiedä. Teollinen yhteiskunta nosti erilaisia ismejä, kuten kapitalismin ja kommunismin, joista voittajaksi nousi kapitalismi. Tuleeko nyt jotain uusia ismejä, joiden nimeen me jatkossa vannomme ja perustelemme tapamme organisoida asioita yhteiskunnassa?


Yksi merkittävimmistä kehityssuunnista on uusi humanoidirobottiteknologia. Humanoidiroboteissa yhdistyvät ihmisenkaltaiseen robottikehoon uuden sukupolven generatiivisen tekoälyn - ikään kuin synteettisten aivojen - tuomat kyvyt koneelle ymmärtää, tulkita, toimia ja ajatella kuin ihminen. Robotti, joka on kuin ihminen, kykenee parhaiten toimimaan nykymaailmassa, joka on suunniteltu ihmisille. Nämä robotit näkevät, kuulevat, puhuvat ja oppivat hyvin ihmisenkaltaisesti. Vaikka humanoidirobottien demoversiot ovat vielä hieman kömpelöitä (ks. video alla), ne ovat yhtä kaikki hyvin vaikuttavia. Ja yhä vaikuttavammaksi ne kehittyvät koko ajan. Kuvittele robotti, joka voi kävellä tehtaassa, poimia esineitä ja suorittaa monimutkaisia tehtäviä - täysin itsenäisesti! Tämä ei ole enää kaukaista tulevaisuutta, vaan tapahtumassa juuri nyt.


Suuret yritykset ovat jo ottamassa näitä robotteja käyttöön. BMW on tehnyt tilauksen kalifornialaiselta Figure-yhtiöltä ja suunnittelee ottavansa humanoidirobotit käyttöön seuraavalla autotehtaallaan. Tesla taas koekäyttää jo omia Optimus -robottejaan tuotantolaitoksissaan ja lupaa alkavansa myydä niitä 20 000 dollarin hintaan. Tuohon hintaan tehtaalla on käytössä robotti, joka voi tehdä töitä yötä päivää lukuunottamatta lataus- ja huoltoaikoja. BMW:n mukaan robottien on aluksi tarkoitus korvata ihmisille vaaralliset tehtävät, mutta samaan hengenvetoon todetaan, että niiden tarkoitus on myös alkaa paikata työvoimapulaa.

Figure 01 at BMW factory test environment


Tämä kehitys herättää luonnollisesti kysymyksiä ja huolia. Mitä tapahtuu työpaikoille, kun robotit voivat suorittaa yhä monimutkaisempia tehtäviä? Miten yhteiskuntamme mukautuu tähän muutokseen? Nämä ovat kysymyksiä, joita meidän on pohdittava vakavasti. Yhteiskuntatasolla tästä ei juuri käydä vielä minkäänlaista keskustelua. Parhaillaan meidän oma hallituksemme keskittyy lähinnä säästötalkoisiin, mikä tätä tulevaisuuskuvaa vasten näyttää melko huolestuttavalta. Tilannekuva on kovin lyhytnäköinen tällä hetkellä. Tästä voimme joutua vielä maksamaan kalliisti, kun tutkimus- ja kehitysrahoja ja koulutusta on karsittu.


Yleinen tekoäly (GAI) - Seuraava suuri harppaus


Samaan aikaan kun humanoidirobotit yleistyvät, kehitetään yleistä tekoälyä (GAI). Tämän tekoälyn on tarkoitus kyetä itsenäiseen ajatteluun, suunnitteluun ja tiedon hankintaan. Kyse ei ole enää vain tehtäväkohtaisesta osaamisesta, vaan kyvystä soveltaa opittua uusiin tilanteisiin ja selviytymään yleisemmistä tehtävistä - aivan kuten ihmiset tekevät.


Suuret kielimallit (LLM tai foundation model), kuten OpenAI:n GPT-4o tai Anthropicin Claude 3.5 Sonet pystyvät jo nyt suorittamaan monimutkaisia päättelytehtäviä ja ovat hämmästyttävän kykeneviä, vaikka ne eivät vielä aivan yleiseen tekoälyyn ylläkään. Nämä mallit läpäisevät jo kuuluisan Turingin testin, jolla on ollut tarkoitus testata, kykeneekö kone ajatella. 


Uuden tekoälyn rinnalla on kehittynyt joukko menetelmiä ja tekniikoita, joilla tällaista tekoälyä hyödyntäen voidaan tehdä vaativampia tehtäviä. On erilaisia ajattelun menetelmiä sekä tapoja koota tekoälytiimejä tekemään ihmisten tapaan vaativampia tehtäväkokonaisuuksia. Tämä on jo tätä päivää, esim. meillä Mindhivella tehdään tämäntyyppisiä toteutuksia asiakasyrityksillemme. Tällä hetkellä se vaatii vielä omaa erityisosaamista, mutta mitään scifiä tämä ei enää ole, vaan osalle meistä arkipäivää. 

Kokeile Mainio-tekoälyassistenttia!

Mindhiven tekoälyassistentti Mainio parantaa tehokkuuttasi ja auttaa vapauttamaan aikaa tärkeämmille tehtäville. Anna Mainion hoitaa rutiinitehtävät puolestasi ja keskity siihen, mikä on oikeasti tärkeää. Kokeile meidän Mainiota sivun oikeassa alareunassa ja huomaa, kuinka helppoa ja vaivatonta esimerkiksi asiakaspalvelu voi olla!


Osa asiantuntijoista ennustaa, että yleinen tekoäly saavutetaan jo muutamassa vuodessa. Osa veikkaa, että tekoäly saavuttaa muutamassa vuodessa tason, jossa se on verrattavissa tohtoritason ajatteluun ja osaamiseen. Kuvittele hetkeksi maailma, jossa jokaisella on käytössään tekoälyassistentti, joka pystyy toimimaan lääkärin, lakimiehen, insinöörin tai tutkijan tasolla. Miten tämä muuttaisi yhteiskuntaamme? Miten se muuttaisi käsitystämme asiantuntijuudesta ja ammattitaidosta? Miten meidän vaihdantaan perustuva talous muuttuu, jos yhä useamman asian me voimme tehdä itse?


Tekoälyn vaikutukset yhteiskuntaan - Haasteet ja mahdollisuudet


Tekoälyn tuoma muutos tulee olemaan raju, mutta sen tarkkoja vaikutuksia on vaikea ennustaa. Tuoko se tullessaan ennennäkemätöntä uutta kasvua ja hyvinvointia vai massatyöttömyyttä ja levottomuutta? Todennäköisesti näemme molempia, mutta eri aikoina ja eri mittakaavoissa.


Positiivisessa skenaariossa tekoäly voisi auttaa ratkaisemaan monia globaaleja haasteita. Se voi tehostaa terveydenhuoltoa, nopeuttaa tieteellistä tutkimusta ja auttaa meitä torjumaan ilmastonmuutosta tai nälänhätää. Voisimme nähdä ennennäkemätöntä talouskasvua, kun tuottavuus nousee ja uusia innovaatioita syntyy tekoälyn avulla.


Toisaalta riskit ovat myös merkittäviä. Työmarkkinat voivat kokea valtavan murroksen, kun monet perinteiset ammatit katoavat tai muuttuvat radikaalisti. Tämä voi johtaa sosiaalisiin jännitteisiin ja kasvavaan eriarvoisuuteen, jos emme kykene jakamaan tekoälyn tuomia hyötyjä tasaisesti.


On myös pohdittava tekoälyn eettisiä ja turvallisuusnäkökohtia. Kuka kontrolloi näitä voimakkaita järjestelmiä? Miten varmistamme, että tekoäly toimii ihmiskunnan parhaaksi eikä vahingoita meitä? Nämä ovat kysymyksiä, joihin meidän on löydettävä vastauksia - ja pian.


Miten varautua tulevaisuuteen?


Tekoälyn kehitys on todella "liian iso asia ajateltavaksi" kokonaisuudessaan, mutta se ei tarkoita, että emme voisi valmistautua sen tuomiin muutoksiin. Tässä muutamia ehdotuksia:

  1. Käytä teknologiaa itse: Tutustumalla tekoälyyn käytännössä saamme paremman käsityksen sen mahdollisuuksista ja rajoituksista. Kokeile erilaisia tekoälysovelluksia työssäsi ja arjessasi. Näin opit ymmärtämään, miten tämä teknologia voi tukea ja tehostaa toimintaasi.

  2. Tee tulevaisuustyötä: Yritysten ja organisaatioiden tulisi aktiivisesti skenaroida mahdollisia tulevaisuuksia. Miettikää, miten tekoäly voisi vaikuttaa toimialaanne ja liiketoimintaanne. Tämä auttaa varautumaan erilaisiin kehityskulkuihin ja tunnistamaan uusia mahdollisuuksia.

  3. Pysy ajan hermolla: Pitkien toimenpidesuunnitelmien sijaan on tärkeää elää ajan hermolla ja olla valmis mukautumaan nopeisiin muutoksiin. Seuraa alan kehitystä, osallistu keskusteluihin ja ole valmis päivittämään osaamistasi jatkuvasti.

  4. Edistä eettistä keskustelua: Tekoälyn kehitykseen liittyy monia eettisiä kysymyksiä. Osallistu näihin keskusteluihin ja edistä vastuullista tekoälyn kehitystä ja käyttöä.

  5. Investoi koulutukseen: Sekä yksilöiden että organisaatioiden tulisi panostaa jatkuvaan oppimiseen. Tekoälyn aikakaudella tarvitsemme uudenlaisia taitoja, kuten kykyä työskennellä tehokkaasti tekoälyn rinnalla.


Lopuksi


Elämme historiallista aikaa. Tekoälyn kehitys tulee muuttamaan maailmaamme tavalla, jota on vaikea täysin käsittää. Se tarjoaa valtavia mahdollisuuksia, mutta tuo mukanaan myös merkittäviä haasteita.


Aivan kuten internetin alkuaikoina, meillä on nyt mahdollisuus olla mukana muokkaamassa tulevaisuutta. Emme voi tietää tarkalleen, mitä tuleman pitää, mutta voimme valmistautua, oppia ja mukautua.


Tekoälyn vallankumous on todella "liian iso asia ajateltavaksi", mutta voimme kuitenkin ottaaa aktiivisen roolin sen muovaamisessa. Olemalla avoimia, uteliaita ja joustavia voimme parhaiten navigoida tässä jännittävässä, mutta epävarmassa tulevaisuudessa.


Nyt on aika toimia, oppia ja valmistautua. Tekoälyn tuoma muutos on jo täällä, ja meidän tehtävämme on varmistaa, että se palvelee meitä kaikkia parhaalla mahdollisella tavalla.


Me Mindhivella autamme yrityksiä navigoimaan tässä murroksessa tarjoamalla monipuolisia tekoälypalveluita. Mainio-tekoälyassistentti vapauttaa aikaa tärkeämmille tehtäville, ja räätälöidyillä tekoälyratkaisuilla voimme kasvattaa juuri teidän toimintanne tehokkuutta. Tekoälykoulutuksemme kehittävät tiiminne taitoja, ja Aavistus-tulevaisuudentutkimuksen alusta ja tulevaisuustyöpajat auttavat ennakoimaan tulevaisuuden muutoksia sekä varmistamaan kilpailuetunne.

Tekoälyn vallankumous on täällä. Oletko valmis ottamaan seuraavan askeleen yrityksesi kehityksessä? Ota yhteyttä, ja aloitetaan tekoälymatkasi yhdessä!